perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lomailua !

Kahden viikon kevätloma alkaa olla lopuillaan.
Ensimmäiset kahdeksan päivää kului leppoisasti välimeren saaristossa, Kreetalla.
Tuli herkuteltua, rentouduttua ja ihastelua maisemia
niin vuoristoissa fillaroiden kuin loikoillessa turkoosin meren äärellä yhdessä rakkaan, lapsuuden aikaisen ystävän kanssa.
 
 Mitäpä muuta sitä voiskaan lomalta toivoa. .


Hotellin rantaa, hiekka lämmitti varpaita ja aurinko mieltä.


 Fillaroitiin piiiiiitkä matka ylös vuorille,


..ja Haniaan Venetsialaiseen satamaan.




Ja sillä välin kotona....


..oli ennen reissuun lähtöä multaan laitetut chilinsiemenet ruvenneet itämään.
Pikkuhiljaa olisi eroteltava ne yksitellen jatkamaan kasvamista reilumpiin ruukkuihin.
Peukkuja että tänä kesänä tulee myös sitä satoa,
viimekesänä kyseinen rehu teki mahdottoman komean pöheikön
mutta eipä tullut hetelmän hetelmää..

Kotona on kevättä laiteltu se vähäinen määrä mitä normaalistikkin,
tummat tekstiilit vaihtui aikoja sitten raikkaisiin ripauksiin turkoosia sekä limeä.
Lemppareita !

Ja piiiiiitkän odottelun jälkeen sitä pääsee kohta taas jatkamaan tuunailuja ja pieniä rakennusjuttuja.
Kotitalon pihalle olisi myös tarkoitus tehdä taikoja...


tiistai 28. helmikuuta 2012

Kevättä odotellessa !

Aurinko paistaa ajoittain melko ihanasti lämmittäen ja tirpuset lauleskelee.
Kaiketi se sieltä tulee, pikkuhiljaa.
Talven aikana on lähes tulkoon kaikki projektit jäissä.
Ihanaa kun saa taas kaivella juttuja esille ja herätellä innostusta.
Olisi uusia ideoita ja noita vanhoja keskeneräisiä juttuja nurkissa.

Jotain pientä tässä on silloin tällöin puuhasteltu...

 
..Isoäidin neliöitä !
 
Ehkä mulla on syksyllä ihana, lämmittävä torkkupeitto.
Ikuisuus projektiltahan näiden teko välillä tuntuu,
ikinä oikein virkkuukoukku pysynyt kädessä saatikka sitten langat ojennuksessa tai hermot kasassa.

Näissä on Seiskaveikan harmaata parissa sävyssä,
valkoista ja turkoosia. Lemppareita !

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tunnelmia kuvien muodossa kuluneelta tammikuulta



Ulkoilua ihanissa talvimaisemissa,
rentoutumista ja pientä hemmottelua vapaailtoina.
Nää on näitä pieniä iloja arjen keskellä, tykkään !

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen päivä

Joulusta selvittiin syömällä herkkuja perheen kesken ja nauttien olosta,
rentoutuen kotona ja tonttuillen työpaikalla.

Nyt on kuitenkin aika purkittaa tämä vuosi ja pistää kansi tiukasti kiinni !
 
 Kulunut vuosi on mennyt hujauksessa.
Paljon on taas tapahtunut ja joitakin suunniteltuja asioita jäi toteuttamatta,
saa nähdä kuinka käy tulevan vuoden toiveille...

Suunnitelmia ja suuria haaveita alkavalle vuodelle 2012 !






lauantai 24. joulukuuta 2011

Rauhallista ja herkkujen täyteistä Joulua.


 Yön aikana on satanut vihdoinkin lunta, ihanaa !
 


maanantai 19. joulukuuta 2011

Kynttilöitä kastamistekniikalla

Nyt on kokeiltu kynttilöiden tekoa.

Materiaalit Sinellistä:
Parafiini 1kg
Steariini 1kg
Sydänlanka 3m

Seokseen laitettiin arviolta 14dl steariinia ja 7dl parafiinia.
Sulamisessa meni aikaa ja sillä välin kerkesi suojaamaan lattian,
mittaamaan langat ja kiinnittää ne pidikkeisiin.
Metalliset henkarit oli näppäriä tässä.

Massa sulatettiin säilykepurkissa vesihauteessa,
pienellä lämmöllä ja sekoittamatta jottei tule ilmakuplia.


Kastelukertoja oli monia ja useampi tunti meni näitä tehdessä.

Tästä määrästä tuli kahdeksan pitkää kynttilää ja vielä sitä massaa jäi purkin pohjalle.

Jokainen erisuuntaan kipparoita mutta ompahan ihan ominkäsin tehtyjä !




lauantai 10. joulukuuta 2011

Väännettäiskö rautalangasta !

Viikon sairaslomalla ollessa sitä on kummasti kerinnyt tehdä kaikenlaista, hyödyllistä ja hyödytöntä.

Sateisen ja myrskyisän lauantain askarteluja,
herttaisia sydämiä.


 Koristeina helmiä ja satiininauhaa.


Raudat 0.5mm, 0.8mm paksuisia ja tuollaista todella hentoa lankamaista minkä paksuutta en muista.

Viime talvinen sydän vertailuna, käden kokoinen.
Kivasti rauta saanut patinaa pintaan.

Tämä tehty jäykemmästä 1.8mm paksuisesta langasta.

 

Alkaa pienestä kaksiokodista tila pikkuhiljaa loppumaan, näitä askartelujen tuotoksia sun muita "aarteita" alkaa olla sen verran että lisätilaa kaivataan piakkoin !