sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulu

Olohuoneen ikkunassa loistaa paperinen tähti,
kuusen virkaa toimittaa tänäkin vuonna yksinkertaisesti koristeltu Sypressi.


Ja piiiitkästä aikaa herkkupuolella
ihania OMATEKOISIA Karjalanpiirakoita,


unohtamatta näitä perinteisiä makeita herkkuja !


Kynttilät luo tunnelmaa ja mustikkainen glögi hemmottelee mieltä.



Vihdoin voi huokasta, tai viimeistään huomisiltana kun työvuoro päättyy
ja pääsee ansaittujen vapaiden viettoon.



Rauhallista Joulua !



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Aarteita

Pitkästä aikaa kirppiksiä kierrellessä tarttui mukaan jotain mielusta ja kaivattua,
kannoin kotiin kaksi tämmöistä ihanaa vanhaa perustuolia !



 Nyt ne odottelee pientä ehostamista ja uutta istuinosan verhoilua,
mielessä saattaa jo olla ideaa mimmoiset näistä kaunokaisista tulee.

Nythän ne on einiinkivan kellertävät,


 Kumpaisenkin pohjassa on leimat,



maanantai 6. elokuuta 2012

Pala kevättä ja kesää

   Huhtikuussa, siis oikeasti jo HUHTIKUUSSA,
raivasin kotitalon takapihalle kasvimaan.
Sieltä on tuloillaan pottua ja porkkanaa, sipulia sekä avomaankurkkuja.
Tein tänään taas pientä harvennusta porkkanapenkissä ja tässä on saalista..


..Pieniähän ne oli mutta niiiiiin makeita !

 Ja eilinen päivä meni mukavasti ystävän kanssa mustikkamettässä.
Saalista tuli PALJON ja nyt on talven mustikat pakkasessa.


Ainiin, ja kohta tulee (toivottavasti aineskin !) satoa myös chileistä,
isoimmassa on hurjasti kukkia !
Ei vaan kuvasta erota..


Muuten tänä vuonna kevät ja kesä on mennyt aivan liian nopeasti,
töitä tehdessä ja parin viikon kesälomankin vietin viime kuussa.
Mökkeilyä, rentoutumista, herkuttelua ja pientä reissailua tullu harrastettua vapaa-ajalla.

Se joka keväinen ja kesäinen rakentelu / tuunailuinnostus
on kärsinyt innostuksen ja ajan puutteesta. Inhottaa.

Nyt jään odottelemaan sitä ihanaa SYKSYÄ.
Jospa tässä tulisi blogiakin päiviteltyä useammin
kuin näin lähestulkoon kerran puoleen vuoteen..

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lomailua !

Kahden viikon kevätloma alkaa olla lopuillaan.
Ensimmäiset kahdeksan päivää kului leppoisasti välimeren saaristossa, Kreetalla.
Tuli herkuteltua, rentouduttua ja ihastelua maisemia
niin vuoristoissa fillaroiden kuin loikoillessa turkoosin meren äärellä yhdessä rakkaan, lapsuuden aikaisen ystävän kanssa.
 
 Mitäpä muuta sitä voiskaan lomalta toivoa. .


Hotellin rantaa, hiekka lämmitti varpaita ja aurinko mieltä.


 Fillaroitiin piiiiiitkä matka ylös vuorille,


..ja Haniaan Venetsialaiseen satamaan.




Ja sillä välin kotona....


..oli ennen reissuun lähtöä multaan laitetut chilinsiemenet ruvenneet itämään.
Pikkuhiljaa olisi eroteltava ne yksitellen jatkamaan kasvamista reilumpiin ruukkuihin.
Peukkuja että tänä kesänä tulee myös sitä satoa,
viimekesänä kyseinen rehu teki mahdottoman komean pöheikön
mutta eipä tullut hetelmän hetelmää..

Kotona on kevättä laiteltu se vähäinen määrä mitä normaalistikkin,
tummat tekstiilit vaihtui aikoja sitten raikkaisiin ripauksiin turkoosia sekä limeä.
Lemppareita !

Ja piiiiiitkän odottelun jälkeen sitä pääsee kohta taas jatkamaan tuunailuja ja pieniä rakennusjuttuja.
Kotitalon pihalle olisi myös tarkoitus tehdä taikoja...


tiistai 28. helmikuuta 2012

Kevättä odotellessa !

Aurinko paistaa ajoittain melko ihanasti lämmittäen ja tirpuset lauleskelee.
Kaiketi se sieltä tulee, pikkuhiljaa.
Talven aikana on lähes tulkoon kaikki projektit jäissä.
Ihanaa kun saa taas kaivella juttuja esille ja herätellä innostusta.
Olisi uusia ideoita ja noita vanhoja keskeneräisiä juttuja nurkissa.

Jotain pientä tässä on silloin tällöin puuhasteltu...

 
..Isoäidin neliöitä !
 
Ehkä mulla on syksyllä ihana, lämmittävä torkkupeitto.
Ikuisuus projektiltahan näiden teko välillä tuntuu,
ikinä oikein virkkuukoukku pysynyt kädessä saatikka sitten langat ojennuksessa tai hermot kasassa.

Näissä on Seiskaveikan harmaata parissa sävyssä,
valkoista ja turkoosia. Lemppareita !

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tunnelmia kuvien muodossa kuluneelta tammikuulta



Ulkoilua ihanissa talvimaisemissa,
rentoutumista ja pientä hemmottelua vapaailtoina.
Nää on näitä pieniä iloja arjen keskellä, tykkään !